Meillä alkaa olla sellainen aika elämästä että tarvitaan talolainaa. Lainan hankkiminen juuri näihin talouden aikoihin ei vain ole kovin yksinkertaista. Saadaankohan lie edes?
Olen jo alustavasti kysellyt pankista. Olemme mieheni kanssa molemmat töissä, meillä on ihan mukavasti tulojankin, mutta ongelmia tulee kun lapsia on enemmän kuin yksi. Neljä lasta korottaa pankin arviota meidän kuukausittaisista kuluista valtavasti! Onko kukaan muu kokenut samaa? Minusta on uskomatonta että pankissa se lainanlyhennysvara per kuukausi lasketaan aina niiden omalla laskurilla, joka laskee aina saman kulun per lapsi. En tiedä paljonko se on, mutta sen tiedän että se on noin puolet enemmän kuin meillä todellisuudessa menee lapsiin rahaa!
Muita ongelmia kertyy muista lainoista. Meillä on lainaa asuntovaunusta ja autosta sekä pari muuta kulutusluottoa, joilla on ostettu sitä sun tätä. Muutaman tonnin luottoja, jotka tosin on maksettu pois vuodessa parissa. En tiedä pitäisikö talolainan ottamista lykätä siihen, että nämä kulutusluotot olisi hoidettu. Lisäksi minulla on opintolainaa vielä maksettavana vajaa kymppitonni. Lyhennän sitä tosi pienellä kuukausimaksulla, koska siinä on pieni korko enkä halua vetää sillä meidän taloutta piippuun. Tuntuu, että kyllä mää sen elämässä ehdin hoitaa... Se on vielä valtion takaamaa lainaa joten jos jotain ongelmia tulee, valtio hoitaa sen loppuun ;)
Kaikenlaisia lainoja on siis päällekkäin. Vaikka olisi kuinka hyvät tulot, pankki yllättävästi saa laskettua niine että meillä ei muka riittäisi rahaa enää talolainan lyhennykseen. Omien laskelmieni mukaan taas rahaa jäisi lainan lyhennykseen puolitoista kertaa sen verran kun pitäisi. En oikein käsitä!
Haluaisin hakea lainan nyt, kun vielä on näin matalat korot! Historiallisen matala korkotaso on jatkunut jo yli viisi vuotta ja tulee jatkumaan toisetkin viisi vuotta, mutta kyllähän tuota korkotasoa aletaan hivuttaa normaalille tasolle heti kun Euroopan ja maailman taloustilanne antaa myöten! Tiedän kuinka eri asia on lyhentää laina, jonka todellinen vuosikorko on alle 2 prosenttia kuin lainaa jossa se on 5 prosenttia! Ero on valtava! Nyt laina todella lyhenisi heti. Muistan senkin ajan kun yleisesti puhuttiin, että asuntolainan ensimmäisinä vuosina on ihan tavallista että laina ei juuri lyhene kun suurin osa lyhennyserästä menee lainan korkoihin! Nyt tuollainen ajatus tuntuisi ihan hullulta! Nyt esimerkiksi 1000 euron kuukausilyhennyksestä lainaan menee vain reilu satanen.
Aiomme siis rakentaa uuden talon. Vaikka itse aiomme tehdä mahdollisimman paljon, kyllä se kustannusarvio väkisin nousee 200 000 euroon. Suuresta lainasta on siis kyse, mutta olemme jo siihen säästäneet hyvän summan ja laina ja talon budjetti on tarkkaan harkittu. Luulisi siis lainan kuitenkin irtoavan!